AfterDawn logo

Tesla paljasti ihmeakkunsa – Sähköautojen hintoihin tulossa roima pudotus

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Teslan eilen järjestämässä tiedotustilaisuudessa ei luvattu odotetun miljoonan mailin akun tulevan markkinoille, mutta sen sijaan yhtiö ilmoitti kehittäneensä uuden akkuteknologian, jonka se toivoo laskevan radikaalisti sähköautojen hintoja.

Muskin tavoitteena on, että Tesla alkaa valmistaa uuteen teknologiaan perustuvia akkuja itse. Tällä hetkellä se hankkii akkuja Panasonicilta. Yhteistyö Panasonicin kanssa jatkunee oman tuotannon käynnistymisestä huolimatta, sillä Tesla tuskin pystyy korvaamaan kumppaniaan kaikissa valmistamissaan autoissa.

Uuden akkuteknologian jujuna on yksinkertaistaa kennoston rakennetta niin, että muun muassa koboltin käytölle ei ole enää tarvetta. Koboltti on kallis mineraali, mutta sen tuotantoketjussa on myös paljon epäinhimillisiä seikkoja.

Teslan ja Muskin toiveena on, että uuden teknologian myötä akkujen tuotanto yksinkertaistuu ja halpenee niin paljon, että markkinoille voidaan tuoda 25 000 dollaria maksavia sähköautoja. Toteutuessaan sähköautojen valmistuskustannukset olisivat samalla tasolla kuin polttomoottoriautojenkin. Musk lupaa, että 25 000 dollarn sähköauto on totta kolmessa vuodessa.


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki