AfterDawn logo

TikTok hakee apua oikeudesta – Haluaa estää Trumpin määräyksen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Lyhyiden musiikkivideopätkien jakamiseen tarkoitettu TikTok voi vaikuttaa harmittomalta sovellukselta, mutta jostain syystä sen ympärillä käydään suurvaltapoliittista peliä. Yhdysvaltojen presidentti on uhannut estää sovelluksen toiminnan maassa ellei sen kiinalaisomistaja ByteDance myy liiketoimintaa yhdysvaltalaisille yhtiöille.

Välttääksen liiketoimintaeston Yhdysvalloissa, ByteDance on käynyt neuvotteluita sovelluksen Yhdysvaltojen liiketoiminnan myymiseksi Oraclelle ja Walmartile. Neuvotteluissa on päästy jo niin pitkälle, että Trump on antanut kaupoille alustavan suostumuksen. Kaupan tarkoista yksityiskohdista ei ole kuitenkaan varmaa tietoa – ei tiedetä myöskään sitä, että hyväksyykö Kiina kaupat.

ByteDance on päättänyt avata toisen rintaman eston välttämiseksi: yhtiö vaatii oikeusteitse Trumpin estomääräyksen kumoamista. Mikäli Trumpin määräys jää voimaan, pitää sovelluskauppojen poistaa TikTok 27. syyskuuta valikoimistaan.


Trumpin estomääräysten piiriin kuuluu myös kiinalainen WeChat-pikaviestipalvelu, mutta sen kohdalla tilanne sai väliaikaisen helpotuksen. Oikeus nimitäin esti väliaikaisesti Trumpin määräyksen täytäntöönpanon, koska totesi sen olevan ristiriidassa perustuslain ensimmäisen lisäyksen kanssa. WeChatin menestys oikeudessa on ehkä innostanut myös TikTokia hakemaan tukea oikeusjärjestelmästä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT

Seuraa! Kirjekuoren symboli
Uutiskirje
Threadsin logo
Threads
Blueskyn logo
Bluesky
Mastodonin logo
Mastodon
Sulje palkki